sunnuntai 17. heinäkuuta 2011

torstai 14. heinäkuuta 2011

Edistysaskelia isolla E:llä

Olen väsäillyt Joelin kanssa esteitä kotipihallemme. Saldona on  neljä neonvirheä-valkoista hyppyestettä sekä Rustasta ostetut järkyn väriset kepit. Ne vaikutti kuitenkin niin yksinkertaisilta, että päätin ostaa ne. Tarkoituksena olisi saada aikaan matala ja normaalia leveämpi puomi. Sillä saisi hyvin treenailtua kotikontakteja.

Thelman kanssa ollaan päästy treenailemaan lyhyitä pätkiä näin kotosalla ja kentällä käyminen on jäänyt. Tuntuu, että T on edistynyt ihan hurjasti ! Isoin asia on, että olen löytänyt uuden motivointikeinon: pallon. Katsoin, kun Thelma seuraili tarkkaavaisena siskoni miehen pallolla pelleilyä. Pallon saatuaan Thelma toi sen minulle, mikä on todella harvinaista. Neiti kun mielummin pitäisi itse kaikki lelunsa ja osaa viihdyttää itseään todella hyvin.

Ajattelin sitten kokeilla, suostuuko T ottamaan palloa palkaksi. Onnekseni pieni koikkeri juoksi esteillä lujempaa kuin ikinä ja aivan täpinöissään ! Tänään se jopa haukkui kesken kaiken ja aina pallon nähdessään aloitti innokkaan vinkumisen.

Voi jumpe, olisiko tässä keino saada aikaiseksi vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Kaikki pallot on nyt piilotettu ja niitä käytetään hyvin harkiten, jotta motivaatio säilyisi.


Entä Alma? Minun super-Alma <3 Se on toipunut leikkauksesta niin hyvin, että olen saanut jo ns. unohtaa koko jutun. Noin joka toinen ilta edelleen voimistelen sen jalkaa ja suunnitelmissa olisi laittaa uima-allas pihalle kuten viime kesänä. Iso muutos on tapahtunut myös terveessä jalassa: se ei ole enää jumissa. Tämä on ihan mahtavaa, sillä se on joutunut niin kovalle rasitukselle monen kuukauden ajan, että on hienoa huomata töiden jakautuvan tasaisesti molemmille jaloille.

Alma oli niin suloinen, kun otin sen vapaaksi pihalle Thelman kanssa treenailun jälkeen. Kroppani kääntyessä esteitä kohti, Alma lähti etenemään hurjaa kyytiä ja juoksi naapurin kuusiaidalle asti. Parka <3 Annoin sen vielä kerran edetä neljän rimattoman hypyn läpi. On se vaan niin erilainen kuin Thelma, niin taitava. Totta kai se on, mutta sen kaiken osaamisen vain unohtaa kun opettaa juniorille perusjuttuja. Olisi niin ihanaa saada kokea Alman kanssa vielä agilityn riemu, kisafiilis ja onnistumiset. Meillä oli niin mukavaa kesällä 2009 kun valloitettiin meidän omaa maailmaa ja oltiin voittajia. Mutta vielä ei ole annettu periksi, me ei vielä luovuteta.

 Agi.fi sivustolla MM-karsintanolla-listassa lukee näin:


KAISA SONNTAGALMASCAVSPA4+2=6(13.02.2011)on4


Meidän osallistuminen jäi siis vain yhden nollan ja yhden polvileikkauksen päähän.

Life is ja sitä rataa.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Huhuuuu

Edellisen kirjoituksen jälkeisenä päivänä sain kuulla, että kesätyökuviot muuttuvat aikalailla. Tämä tarkoitti mahdollisuutta lähteä reissuun ja sen me myös teimme. Tiistaina 7.6 pakkasimme Joelin kanssa autoon hurrrjasti tavaraa sekä piskuisen Thelman ja suuntasimme itärajalle Parikkalaan tätini luokse.
rento matkakaveri

perillä ja suoraan veteen


kaverit rottweiler Bruno ja beagle Mosku


jarrutus !

muut koirat varjossa, Thelma auringon paahteessa

vilvoittelua lämpötilan ollessa yli 30'C
skabailua



kotimatkalla: väsynyt mutta onnellinen

Lisäksi me ollaan oltu viettämässä juhannusta Kuivaniemen mökillä perheen kanssa ja viime viikonloppuna kävimme Joelin kanssa uudestaan verestämässä juhannusmuistoja. Almakin pääsi mukaan, kun leikkauksesta oli kulunut sen verran, että se saa vapaasti juoksennella.


Kotimatkalla pistäysyttiin Ritva-kasvattajan luona. Quita-äiti ei osoittanut äidillistä hellyyttä Thelmaa kohtaan vaan näytteli nätisti hampaita :) Kuitenkin tilanteen rauhoituttua saattiin yhteiskuva koikkereista.

Quita, Sinkku ja Thelma



Ollaan nyt parina päivänä käyty koirien kanssa koirapuistossa. Thelma on ollut aivan mahtava: se leikkii toisten kanssa ja "alkujännitys" kestää enää hyvin vähän aikaa. Selvästi Alman mukana olo rauhoittaa sitä, kun se näkee että toinen on ihan rennosti. Alma nyt on aina pitänyt kaikista.







Viime keskiviikkona oli Moilasen Mikan pitämää koulutusta kouluttajille ja kun oltiin muutenkin treenailemassa, päätettiin jäädä koulutukseen. Radalla oli 12 estettä mikä kertoo jo sen että aika leikkimielellä lähdettiin suorittamaan sitä. Mutta Thelma oli oikeasti hyvä ! Kepit nyt matelivat, kun ei se niitä vielä osaa, mutta muuten meno oli sujuvaa ja eteneminen oli kiitettävää. Kuitenkin jätämme nuo pidemmät treenit vähän myöhemmälle :)


Alkeiskurssikin loppui ja viimeisellä kerralla otettiin seitsemän esteen pätkä. Todistusaineistoa löytyy ensimmäisestä yrityksestä, kun seuraavissa Joel oli laittamassa makupalakuppia sinne tänne.


Romaanin loppuun vielä kontaktisuorituksia toukokuulta. Suoritukset ovat nykyään nopeampia ja parempia, mutta videomateriaalia ei ole saatu, kun olen yksikseni käynyt hiomassa
 

En tajua miksi nuo videot on noin miniatyyrejä, mutta idea tulee silti luultavasti ilmi :)