Mitä tehdä jos tuntee olevansa maailman surkein koiran omistaja sekä tekee mieli kaivautua oman suuren sängyn uumeniin ja kömpiä ylös vasta ensi keväänä?
Mene lenkille. Soita poikaystävälle. Syytä ensin hieman poikaystävää tilanteesta. Totea ettei vika ollutkaan hänessä. Palaa kotiin. Ota tennispallo. Mene tekemään puunkiertoja koiran kanssa, jonka olet ajatellut vielä hetki sitten täysin kelvottomaksi. Tee muutama kierto. Totea, ettei kaikkea ehkä olekaan menetetty. Katso pari mukavaa ohjelmaa. Vastaa Sannan puheluun, jossa hän toteaa edellisen blogitekstin perusteella kaipaavasi piristystä. Latele tuntemuksiasi nauraaksesi niille saman tein yhdessä hänen kanssaan. Huokaise helpotuksesta. Tästä selvitään sittenkin.
Vielä muutama sananen, tai oikeastaan kuvanen patista.
Tasan kaksi viikkoa sitten 23.9 patti oli hieman suurempi ja punaisempi kuin aiemmin. Antibiootit eivät purreet ja varattiin aika kasvaintutkimukseen
Viime torstaina 3.10 patin päällä oli side suojana, mutta se pääsi liikaa hautomaan ja siteen alta paljastuikin märkä ja haiseva patti. Puhdistuksen jälkeen tilanne näytti tältä
Nyt 7.10 patti on ollut ilman sidettä torstaista asti ja olen sitä betadinella puhdistanut usemman kerran päivässä. Patin keskelle on tullut kolo. Se ei enää eritä mitään.
Jos ajatuksia tai kokemuksia histiosytoomasta herää, olisin kiinnostunut kuulemaan niitä. Nyt uppoudun vielä hetkeksi liikunnan pedagogiikan maailmaan. Sitä paitsi kaksi blogitekstiä päivässä on liioittelua.
Kävimme Thelman kanssa Otuksessa kasvaintutkimuksessa. Patti osoittautui histiosytoomaksi, hyvälaatuiseksi nuorten koirien kasvaimeksi. Odottelemme, josko se siitä itsestään lähtisi. Jos ei lähde, se täytyy poistaa. Nyt pattiin on tullut keskelle kolo, tiedä sitten mitä se tarkoittaa. Odotellaan.
Agility ei kiinnosta. Koirat ei kiinnosta. Tuntuu että mihinkään ei ole mahiksia. Kesällä treenattiin paljon vailla oikeaa päämäärää. Kisoissa käytiin vailla hyviä tuloksia. Johdonmukaisuus puuttuu. Koiralle pitäisi opettaa enemmän. Ohjaajan ja koiran kuntoa pitäisi kasvattaa. Ei kiinnosta. Lenkillekin lähteminen tuntuu ylivoimaiselta.
Viikonloppuna on Mikko Aaltosen koulutus, teemana radanluku. Tuntuu tyhmältä mennä sinne. Me ei olla tehty agilityä ollenkaan sitten syyskuun alun keinutreenien. Tulin tänään bussilla Kemistä Ouluun ja matkalla tajusin, että olisihan sitä voinut viikonloppuna ottaa kotipihalla edes hyppyjä kun on koulutuskin tulossa. Ei vaan tullut mieleen. Plääh.
Thelma tuntuu olevan jumissa. Se ratisee ja natisee. Ei se ole ennen niin tehnyt. En tiedä mitä on tapahtunut. Sitten sillä on jalassa kasvain. Se ärhentelee muille koirille enemmän kuin koskaan. Minä suutun sille. En tykkää sen käytöksestä. Sen myötä tuntuu etten tykkää Thelmasta. Thelmakaan ei tykkää minusta. Thelma tykkää vain Joelista.
Thelmasta voisi olla vaikka mihin. Itsekin olen aivan kehityskelpoinen yksilö. Tarvittaisiin nyt jotain ryhtiä. Joku treeniporukka. Joku kouluttaja. En tiedä minne aikaisempi into on kadonnut. Tyhmää.
Thelma tuntuu välillä aivan ihanalta, omalta itseltään. Olen yrittänyt temputtaa sitä, mutta silloin Alma alkaa haukkua ja Thelma ahdistuu kun kiellän Almaa. Oikeastaan temputkaan eivät ole edenneet viime talvesta mihinkään. Ehkä niitäkin pitäisi treenata.
Ahdistus.
Koulu menee hyvin. Eka terveystiedon essee on palautettu, yksi askel lähemmäksi terveystiedonmaikan pestiä. Koulu on kivaa. Kaikki on hyvin.
Paitsi kaikki aikasemmin mainitut asiat.
Ainiin. Tiputin puhelimeni luentosalin lattialle. Riksrakspoks näyttö rikki. Joudun hankkimaan uuden puhelimen. Menetän näppäimet. En ala.
Oulu-viikonloppu takana. Rentouttavaa oleilua ihanien ihmisten kanssa.
Thelman patissa ei ole tapahtunut muutosta parempaan, ehkä se on nyt vähän kasvanut ja ärtyneemmän näköinen. Huomenna pitää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, saa nyt nähdä mitä sen kanssa tekisi.
Tällä viikolla aloitin terveystiedon sivuaine-opinnot, tavoitteena aineenopettajan kelpoisuus. Jännä nähdä haukkasinko liian ison palan, sivuaine kun olisi tarkoitus tehdä vasta kolmantena opiskeluvuotena.
Thelma kerjää ruokaa ja mäiskii tassulla koneen näppäimistöä. Täytynee totella.
Kahdeksan vuotta sitten, 16.9.2005 maailmaan syntyi täydellinen trikkicavalier. Se oli iso pentu, emonsa ainokainen, joka ilmoitti syntymisestään vasta syntymäpäivänään. Se oli kuullut, että eräs tyttö kaipasi ikiomaa koiraa. Se ajatteli, että täytyyhän jonkun olla tytön vierellä hänen kasvaessaan. Alakoulusta yliopistoon on pitkä matka, kuinka sellaisen voisi taittaa ilman parasta ystävää?
Paljon onnea Alma, rakkauteni, ihmetähteni
Eilen mietin sitä, kuinka suuren osan elämästäni Alma on ollut olemassa. Alma syntyi 16.9.2005. Silloin olin kuudennella luokalla, juuri vaihtanut uuteen kouluun. Kävin katsomassa Almaa kahden viikon ikäisestä lähtien päivittäin, riesaksi asti. Minä vinttasin pyörällä kelissä kuin kelissä katsomaan pikkuista. Samaan aikaan Joel heilasti ensimmäistä tyttöystäväänsä matkan varrella sijaitsevalla leikkikentällä. Minä pyöräilin ohi, vilkuttelin ja ajattelin, että eivätpä tiedä millainen onni minulla on. Minä olen menossa katsomaan omaa koiranpentuani.
Kahdeksaan vuoteen mahtuu paljon. Tuntuu että erityisen paljon siihen mahtuu juuri teini-iässä. Silloin tapahtuu suuria muutoksia ja kamppailua erinäisten asioiden kanssa. Monet asiat ovat luonnollisesti muuttuneet, mutta Alma on aina kulkenut mukanani. Olen ollut aina erityisen ylpeä siitä, miten olen Almasta pitänyt huolta. Vaikka äiti ja iskä olivat varmoja, että koiranhoito jäisi heille, niin ei käynyt. Ihmiset kyselivät viime vuonna paljon, että jääkö Alma Kemiin asumaan kun muutan Ouluun. Annoin kielteisiä vastauksia toisensa perään. 16.9.2005 sitouduin aika pitkään diiliin, enkä aio tinkiä siitä diilistä kuin pakon edessä. Ymmärrän monien ajattelevan, että vanhemman puoleisen, agilitystä eläköityneen ja ikänsä omakotitalossa asuneen koiran on parempi jäädä niille sijoilleen, mutta onnekseni olen voinut todeta Alman sopeutuneen uusiin oloihin moitteetta.
Alman agilitystä on puhuttu niin paljon että tyydyn vain toteamaan kuinka paljon sen kanssa tekeminen on opettanut. Erityisesti positiivisten asioiden näkeminen on varmasti kehittynyt juuri agilityn parissa. Pettymysten kestäminen ja häviäminen. Jännittäminen. Voittaminen. Asioita jotka ovat auttaneet kaikilla elämän osa-alueilla. Aivan huippua.
Arki on alkanut ja blogi hiljentynyt. Hiljaista ei elämä kuitenkaan ole ollut.
24.8 kisailtiin Oulussa Kati Walan tuomaroimilla rasoilla. Tuloksina hylky ja 5.
Ensimmäisellä radalla positiivista oli alun onnistuminen, hyvä a:n kontakti, reipas keinu, nopeat kepit ja hyvä loppu. Negatiivista oli myöhässä ja väärässä kohdassa tehdyt valssit, puomilta karkaaminen ja a:lle karkaaminen.
Toisella radalla kokonaisuus oli parempi kuin edellisellä radalla. Negatiivista oli alussa liian pitkään jatkunut oma "kädessä pitäminen" josta seurasi kielto, kaarroksia siellä täällä epätarkasta ohjauksesta johtuen ja puomin alastulokontakti. Näitä lukuunottamatta meno näytti jopa kivalta.
Katsomossa oli energiaa, kun kolme viidesta super-thollista oli paikalla. Oli ilo nähdä kakaroita!
Veea, Thelma, Aia ja Utu
28.8 suunnattiin Rovaniemelle Alman hampaanpoistoon. Poisto ei sujunut aivan ongelmitta ja pelkäsin kovasti Alman parantumisen puolesta, mutta onneksi se oli jo seuraavana päivänä todella reipas. Toipuminen on sujunut erinomaisesti eikä kipuilua ole esiintynyt oikeastaan ollenkaan. Eläinlääkäri Ulla Eskelinen kuunteli myös Alman sydämen ja kehui sitä varsin hyväksi, pientä ylimääräistä kuului mutta sanoi ettei nukutuksesta kannattanut olla huolissaan. Niin hyviä uutisia.
Potilas tukijoukkoineen leikkausiltana
Torstaina 29.8 Alma jätettiin Kemi-kotiin toipumaan pariksi päiväksi, sillä illalla saimme seuraksemme Thelman pennun, Aia-Majavan. Aivan ihana pentulainen on sopeutunut porukkaan hyvin ja ottanut kaiken irti siihen ihastuneista ihmisistä ja koirakavereista.
Lauantaina 7.9. kisailtiin Torniossa kolmen startin verran, tuloksena HYL, 12.20 ja HYL.
Rauno Virta tuomaroi kisat. Kauhukseni ekalla radalla oli kaksi a:ta. Heti alussa meni oma sijoittuminen ja rytmitys pieleen,toiselta a:lta lähdettiin ennen vapautuskäskyä ja oma ohjaus vei putken sijaan kepeille. Loppu rata oli mainio. Huippua oli, että Thelma kääntyi ekan a:n jälkeisen hypyn jälkeen niin hyvin eikä karannut putkeen, vaikka lopulta karkasikin toiselle a:lle. Kokeilin lähettää Thelman muurin jälkeiselle putkelle kauempaa, mikä onnistui aivan ok.
Toisella radalla kankeita, huonoja valsseja heti alkuun ja muurin jälkeen, ja putki-putki-kohdassa ajattelin niiden olevan samassa linjassa ja oletin Thelman menevän putkeen. Eipä mennyt. Loppusuoralla etäisyys kasvoi liian suureksi, josta toinen kielto. Pimeään putkeen meno oli superi. Hassu rata.
Viimeinen rata oli ehjin. Keltaisen putken jälkeen varmistin hyppyä ja olinkin sitten myöhässä. Thelma oli taas väärällä a:lla.. Rähmä. Karkasi a:n kontaktilta, epävarma puomin alastulo. Muuten rata oli agilityn näköistä, alku ja loppu oli kivoja.
Eilen saatettiin Missiona keinu-projekti loppuun tältä kesältä, tai ainakin videot on nyt videoitu. Eteenpäin mentiin parissa kuukaudessa ja ehkä keinu etenee vielä tulevaisuudessakin. Eilen pimeä pääsi yllättämään, missä kesä on?
Thelma ei juokse keinun päähän asti, mutta minä olen tyytyväinen. Seuramme vanha keinu on aika raskas, joten kevyemmällä keinulla suoritus on varmasti vielä nopeampi. Hieno Temmis!
Huomasin elokuun alussa Thelman tassussa patin. Ajattelin sen olevan jonkun hyönteisen aiheuttama ja laitoin siihen siteen jottei Thelma nuolisi sitä. Side on ollut jalassa silloin tällöin ja välillä Thelma on nuollut pattia. Sunnuntaina patti tuntui jotenkin isommalta ja tänä aamuna soitinkin eläinlääkärille. Pääsimme Simoon näyttämään tassua ja Thelma sai antibiootit ja kortisonikuurin kahdeksi viikoksi. Lääkäri ei osannut sanoa, mikä patti on: joko tulehdus tai kasvain. Päätin etten panikoi vielä, mutta kauhistuttaa silti.
Hurja päivä, johon on mahtunut kaikenlaista. Omat kouluasiatkin ovat saamassa mielenkiintoisen sysäyksen kohti uutta, katsotaan mihin tässä joudutaan. Ollaan edelleen Kemissä, meidän viikonloppu on venähtänyt ja pahasti.
Paljon onnea 17.8. puoli vuotta täyttäneet Thollit <3 Maailman mahtavimmat superpennut ovat mielessä tuon tuosta: miten ne voivat, ollaanko niihin tyytyväisiä, ovatko ne tyytyväisiä, pysyvätkö ne terveinä. Facebookista ja blogeista saa seurata niiden elämää monesti viikossa ja parhaimmassa tapauksessa nähdä niitä myös livenä. Pitäisi suunnata Tampereelle, jotta näkisi myös Egoa ja Davea joita olen nähnyt viimeksi luovutusiässä. Edelleen olen äärimmäisen tyytyväinen siihen, millaiset kodit pennuilla on. Parempia ei olisi voinut toivoa.
Torstain treeneissä oli teemana kepit ja keinu. Keinun ensimmäinen suoritus oli poikkeuksetta reippaampi kuin jälkimmäinen, mutta silti joka kerralla se oli reipas. Putkiin tuli muutamia kieltoja mikäli oma liike töksähti vähänkään väärässä kohtaa. Kepeillemenot onnistuivat aika kivasti, mutta vahvistamista vaaditaan edelleen.
Videolla on ensimmäiseksi maailman ihaninta agilityä: Alma-agilityä! Alma oli tylsän päivän päätteeksi mukana treeneissä ja kun hyppyjä oli vain kaksi, päätin mennä senkin kanssa. Se oli huippis! Niin innokas ja taitava. Ollaan kotipihalla menty aina välillä, mutta kentällä ollaan taidettu treenata varmaan pari vuotta sitten. Tekisi vieläkin niin kovasti mennä sen kanssa, mutta terveyden kanssa ei ole leikkimistä. Vaikka toisin luulin, Alma ei kipeytynyt treenistä, mikä oli positiivista. Kyllä se ensimmäinen on aina se ensimmäinen.
Perjantaina oli vuorossa Salme Räsäsen ja Mikko Karjalaisen koulutus. Ensiksi otettiin rataa Salmen johdolla. Thelma oli jotenkin pihalla ennen rataa ja olin varma ettei mitään huippusuoritusta ole odotettavissa. Kuitenkin treeni oli oikein hyvä. Persjätöt ei vaan mene mulle itelle jakeluun, oon niissä surkein. Harmi sinänsä, kun ne olisivat hyvä ratkaisu moneen kohtaan. Puomin leijeröinti tuntui eka vaikealta, mutta se oli koiralle tosi looginen. Ennen keppejä oli ehdolla putken suita, puomia ja hyppyä, mutta Thelma meni tosi hyvin kepeille. Pitäisi iskostaa itselle se, että olennaista on ohjata oikealle esteelle eikä varoa vääriä. Thelma kuitenkin aika harvoin valitsee vääriä esteitä.
Salme kehui Thelman vauhtia ja osaamista, sanoi että pitäisi antaa sen itse tehdä vähän enemmän ja rytmittää omaa liikettä vähän paremmin.
Ratatreenin jälkeen siirryttiin halliin Mikon keppitreeneihin. Kokeiltiin kaikenlaisia ohjauksia ja aloituksia kepeille. Kaikki onnistui umpikulmaan aika hyvin, mutta avokulmassa tuottivat vaikeuksia takaaleikkaus, pakkovalssi ja "puolenvaihto". Ensimmäistä kertaa ikinä kokeiltiin niistoa keppien alkuun, mikä onnistui aivan hyvin kummallakin puolella. Tänään kokeiltiin kaikkia edellä mainittuja avokulmaan omalla pihalla, ja parin toiston jälkeen onnistui.
Viikonloppu on mennyt muuttopuuhissa. Vietiin uusia huonekaluja Oulu-kotiin ja loput Joelin tavarat Kokkolaan. Koirat olivat reissussa mukana ja asettuivat Ouluun hyvin. Kokkolassa käytiin pikaisesti, joten Alma sai jäädä Elsen luokse siksi aikaa.
Almuri ja Oulu
Thelmis ja Kokkola
Täytyy olla tyytyväinen kun on vielä videomatskua jota tänne lisäillä, vaikka nämä postaukset tuntuvat lähinnä video-oksennuksilta. Tällä viikolla on vielä ohjatut treenit ennen Ouluun lähtöä, omalla kotipihalla sentään pystyy treenailemaan vielä toistaiseksi täällä vieraillessamme sekä treenikentällä. Oulutreenailut ovat viime vuoden tapaan mysteeri, toivottavasti keksin jotain..
.JPG)
