Seuraava päivitys sisältää hyvin vähän koiria, pikkiriikkisen agilityä ja hurjasti minnuu itteäni!
Lueskelin tuota edellisen päivityksen TODO-listaa ja totesin, että pieleen meni. Omat kisat kisailtiin, siitä tuonnempana enemmän, ja autokoulu käytiin loppuun. Maanantaina mentiin toka vikoihin treeneihin, mutta treenit kosahti heti neljännelle esteelle, kun ampiainen pisti Thelmistä pussissa. Neiti ei ollut oma itsensä, mutta oli kuitenkin ihan ok. Treenit jäi siis treenaamati, mutta sunnuntain kisojen hylkykohta onnistui. Tiistaina suunnattiin Kokkolaan Joelin asuntoa katsomaan Jollen ja koirien kanssa. Suunnitelmissa oli rentoa oleskelua ja ravintoloita, ehkä muutama siideri. Kuitenkin löydettiin itsemme syömästä Kotipizzan pizzaa ja istumasta paikallisessa päivystyksessä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä. Mun iho lehahti niin pahaksi, että suihkussa käyminen ei onnistunut ja kävelyasento oli varsin kippura. Siinä vaiheessa vain korva oli alkanut märkimään. Päivystyksen taso oli.. no sitä ei ollut. Ilmopisteessä verhot ja valot oli kiinni ja ovikello oli rikki. Lopulta hoitaja kyseli hoitoon hakeutumisen syytä odotus-aulassa ja antoi buranaa ja ataraxia. Loppulauseena "Tulkaa takaisin sitten jos on hätä". Ilmeisesti näytin ihan hyvinvoivalta tukka likomärkänä, Jump In päällä ja silmät turvonneena. Yö selvittiin joten kuten, mutta aamusta jo aloin selvittämään, pääsisikö Oulussa lääkärin pakeille. Toivoa annettiin YTHS:n suunnalta, joten meidän konkkaronkka suuntasi takaisin pohjoiseen päivää tarkoitettua aiemmin. Tässä vaiheessa en enää pystynyt itse pukemaan, saati nostamaan koiria syliin hissireissuilla.
Keskiviikko-torstai yö oli yksi elämäni, ja myös Joelin, kamalimmista. Toinenkin korva alkoi märkimään ja oikea käsikin alkoi valumaan. Iho ei kestänyt vaatteita, muttei myöskään pussilakanoita paljasta ihoa vasten. Joel piti mun käsistä kiinni etten raapisi ja minä vapisin ja tärisin. Tärinä alkoi jo illalla kaupunkireissulla, vaikka ulkoilma oli +24astetta. Joelilla oli kuumat oltavat, kun meikäläinen pisti auton ilmastoinnin puhaltamaan kuuminta mahdollista.
Kun kello löi kahdeksan, aloin varaamaan akuuttiaikaa. Onneksi sain sellaisen, ja tunnin päästä jo kävelin kohti terveysasemaa. Matkan taittaa normaalisti viidessä minuutissa, minä kävelin sitä ainakin vartin verran. Paljastaessani ihoni YTHS:n lääkärille, oli hänen ilmeensä näkemisen arvoinen. Komento oli suoraan osastolle, arviolta viikoksi. Niinpä konkkaronkkamme suuntasi kiireen vilkkaa kotikaupunkiin päivystykseen, josta onneksi pääsin suoraan ihotautipolille. Tulehdus oli päässyt todella pahaksi ja kuumekin oli noussut, vaikken sitä edes ollut tajunnut. Ekojen verikokeiden jälkeen mut tuotiin osastolle, ja täällä oleskelen edelleen, tosin aivan eri ihmisenä kuin torstaina. Märkivä, turvonnut iho on muuttunut tasaiseksi ja pehmeäksi. Pystyn liikkumaan ja nauramaan, olo on kevyt ensimmäistä kertaa kuukauteen. Minä selvisin.
Tämän päivän muutto siirtyi siis ensi viikkoon ja huomisen kisat peruin jo torstaina. Tai perjantaina, muistikuvat ekoilta sairaalapäiviltä on hieman hämärät ja lähiomaisten kertomuksien varassa. Maanantainkin treenit jää välistä, sekä Thelman että omat, vaikka maanantaina minun olisi tarkoitus kotiutua. Jännä miten nopeasti suunnitelmat voivat mennä täysin nurin kurin. Vielä jännempää on, että kaikki on silti järjestymässä parhain päin. Minä saan muutettua, Joel saa muutettua ja ennen kaikkea, olen vihdoinkin terve. Oikeastaan vasta nyt olen tajunnut, miten sairaaksi menin viikko viikolta. Karkea, hyvin karkea arvioni on, että atooppisen, tulehtuneen, turvonneen ihottuman peitossa oli torstai iltapäivänä n.80% ihostani. Älytöntä.
Alma ja Thelma kävivät moikkaamassa mua sairaalan pihalla päivällä. Alma nuuskutti hirveästi, haisin varmaan tosi vieraalta. Thelmis katseli alta kulmien ja oli ihmeissään. Omat ihanat pikkuset, onneksi ne saa olla kotona porukoiden kanssa, niillä ei oo hätää vaikka omistaja vetää lonkkaa keuhkotautien-osastolla ihosairaana :)
Muutto Ouluun on aivan kohta. Koirat eivät reissun aikana käyttäytyneet kerrostaloissa lainkaan mallikaasti, Joel sai jopa ensimmäisen kirjeen naapurista. Myös omat naapurini olivat saaneet todistaa serenaadia poissaollessamme. Luotan kuitenkin siihen, että ne tottuvat. Muuta vaihtoehtoa ei edes ole.
Sairaalapäivä alkaa olla lopuillaan, iltavuoro kävi jo sanomassa hyvät yöt. Nyt kun olen jo henkisesti kunnossa, jatkuu iltani kuitenkin vielä pitkään uusimman salkkari-boksin parissa. Enää kaksi yötä, niin pääsen omaan sänkyyn. Enää kolme yötä, niin mun kamat muutetaan Ouluun. Enää seitsemän yötä, niin Joel muutetaa Kokkolaan. Enää kahdeksan yötä, niin muutan pois kotoa. Eieieieiei en halua ajatella sitä vielä.
Haluan olla vielä paljon paljon paljon pienempi.
PS.
Noustiin me 11.8 Thelman kanssa myös kakkosiin!
