perjantai 21. joulukuuta 2012

Odotettavissa pieniä punavalkoisia

Thelma on siis nyt astutettu onnistuneesti ja pentuja olisi toivottavasti tulossa helmikuun puolessa välissä.


Isänä pentueella on Bullbenz Kooi Olly Sade, tuttavallisemmin Olli, joka asustelee Tampereella.


Olli on todella komea uros, jonka tumma väritys miellyttää omaa silmääni hyvin paljon. Ollilla on terveet polvet, kyynärät, lonkat ja silmät. Terveyden,ihastuttavan ulkonäön sekä miellyttävän luonteen lisäksi Olli on loistava agilitykoira, mikä on tietysti suuri plussa. Lisätietoja Ollista voi lukea osoitteesta http://ollikoohon.nettisivu.org/

Mikäli kaikki menee hyvin, saadaan helmikuussa maailmaan varsin potentiaalisia agilityhirmuja, sillä kummatkin vanhemmat ovat todella hyviä, nopeita menijöitä! Jäämme odottelemaan tiineyden merkkejä..

Joulu kolkuttelee jo ovella ja jouluvalmistelut ovat todella hyvässä vaiheessa, vaikka pääsimmekin kotiin suunniteltua myöhemmin. Reissu oli kaikin puolin mukava ja viihdyimme Sannan ja Esan luona mainiosti !

Huomenna vielä saunan pesu, jonka jälkeen saa jäädä odottelemaan joulupukin tuloa. Joulu on niiiin ihana !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti