-Päivät alkaa pitenemään, hitaasti mutta varmasti
-On vuosipäivä helluntekeleen kans, viides sellainen
-On hiihtoloma
-On pääsiäisloma, ainakin jonkinlainen tynkä
-On omat ja Joelin synttärit
-Lumet sulaa
-Ulkona solisee
Tätä keväthömpötystä lisäisivät tietenkin pennut. Thelman ekasta astutuksesta on kulunut huomenna kolme viikkoa. Vielä pitäisi odotella pari viikkoa lisää tietoa siitä, onko pentuja tulossa vai ei. Lukujärjestyskin on alkanut selkenemään ja hyvältä vaikuttaa pentuja ajatellen. Viikot koostuvat lyhyistä päivistä ja jopa vapaapäivistä eikä vaikeita kurssejakaan ole juuri ollenkaan.
Joulunaika meni löhöillen ja nauttien joutenolosta. Oli ihanaa viettää aikaa läheisten kanssa ja nollata akut täysin. Kun viikko sitten toimme joululahjat Joelin kanssa Ouluun, tuntui ensimmäistä kertaa pitkään aikaan mukavalta järjestellä kotia ja siivota. Loma teki siis tehtävänsä.
Thelman kanssa on harjoiteltu yksin olemista ja hyvältä vaikuttaa. Kotiin tullessamme koiria ei ole huomioitu ollenkaan ja Thelmakin on jo alkanut oppia, ettei kotiin tuleminen ole mikään jeejee-juttu. Joskus se ei edes vaivaudu ovelle asti vastaan. Lisäksi tilasimme sitruunapannan, jota Thelma inhoaa. Pantaa ei ole pitänyt pitää paljoa, sillä Thelma tajusi nopeasti milloin panta suihkaisee. Enään ei siis haukuta ikkunassa ohikulkijoita eikä sisääntulijoita, edes ilman pantaa. Olen myös nauhoittanut kaikki kerrat, kun koirat ovat jääneet yksin. Jokaisella kerralla nauhoituksessa on kuulunut vain Alman matonraapimista, riippumatta siitä, onko Thelmalla ollut sitruunapantaa tai ei. Eli ehkäpä Thelmis oppii olemaan metelöimättä, toivotaan ainakin. Nyt se on Kemissä vanhempieni luona muutaman päivän kun me Alman kanssa olemme Oulussa, halusin testata onko se yhtä hienosti ilman Almaa.
Loman aikana käytiin treenaamassa Thelman kanssa vain yhden kerran. Kolmen viikon tauko oli tehnyt hyvää ainakin puomin kontaktille. Thelma ei vieläkään juokse täysin reippaasti alas asti, mutta ainakin pientä edistystä on havaittavissa:
Perjantaina on vielä Seppo Savikon koulutus. Käydään ainakin jotain tekemässä, Seppo on niiin kiva etten viitsi olla menemättäkään. Sen jälkeen taukoillaan toivottavasti huhtikuuhun asti ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti