Aikuinen

Alma on alkanut lähestyä aikuisuuden kynnystä. Viikko sitten neiti täytti seitsemän vuotta. Seitsemässä vuodessa on ehtinyt tapahtua kaikenlaista. Alma on kasvanut luisevasta kirpusta pörröiseksi turjakkeeksi ja valloittanut palkintopalleja agilityn merkeissä. Vaikka mustavalkoinen onkin siirtynyt viettelemään eläkepäiviä, ei elämä ole lainkaan kurjaa. Thelman eläessä kurissa ja nuhteessa, saa vanhempi koira kaikenlaisia erivapauksia. Ennen kaikkea kontaktit saa roikia alas vaikka kuinka korkelta ! Onnea maailman ihanin Alma <3

Viime yönä vanhuus muistutti lähestymisestään. Alma alkoi kakomaan vaahtoista, keltaista limaa ja sydän hakkasi kovasti. Kymmeneltä lähdettiin Tornioon päivystävälle eläinlääkärille. Kappas, jäin kiinni siitä, että olen jälleen tullut viikonlopuksi vanhempien huomaan Kemiin ;). Lääkäri kuunteli sydämen ja kuuli lievän sivuäänen. Lievää sivuääntä kuuli myös Heiskanen, tosin jo muutama vuosi takaperin. Lääkäri ei ollut aivan varma johtuivatko oireet siitä, mutta kirjoitti nesteenpoistolääkityskuurin viikoksi. Minusta oireet ovat kyllä aika selkeät, muttei vielä heitetä kirvestä kaivoon.

Eilen kävimme Kuivaniemen mökillä päiväseltään. Koirat juoksivat sydämensä kyllyydestä. Illalla Alma olikin sitten todella jumissa, mikä ei yllätyksenä tullut. Pitäisi yrittää kartuttaa omia hieromistaitoja paremmiksi, Alma kun ei muiden hierottavana oikein suostu olemaan. Kaikenlaista sitä pitääkin olla.

Elämä Oulussa on lähtenyt rullaamaan hyvin, ainakin kun on hypännyt Kemin junaan joka viikonloppu ;) Ainoa asia mikä mietityttää, on Ouluagility. Bussilla treeneihin kulkeminen ei ole kovin helppoa ja toisaalta mietin, riittääkö oma kapasiteetti tällä hetkellä viikkotreenehin. Ollaan nyt treenattu joka viikonloppu täällä Kemissä, eli aivan totaalisella tauolla ei olla oltu. Jotain päätöksiä pitäisi tehdä, sillä ilmoittautuminen talven treeniryhmiin on tänään.

Mietinmietinmietin..