tiistai 7. elokuuta 2012

Kemin kisat

Kisat kotikonnuilla sujuivat mukavissa merkeissä. Oli hurjan lämmin, aikataulut piti ja meidän leiri oli tosi kiva. Porukatkin oli katsomassa kaikki startit, nekin saa katsomoon kun kisat on lähellä kotia :)

Ekalla radalla sipsutin typerästi keppeillä, odotin jostain syystä virhettä ja niinhän Thelma sekosikin rytmissä kesken keppien. Lisäksi toiseksi viimeinen este juostiin ohitse. Mua jännitti ihan hulluna ennen ekaa rataa! Muutenkin Thelman kanssa jännitän todella paljon, ehkä se helpottaa kun saa alle enemmän startteja.

Toisella radalla oltiin niin lähellä nollaa, kuitenkin jäin liian pitkäksi aikaa odottelemaan koiraa putkesta ja olinkin sitten myöhässä. Tästä johtuen muurilta kielto. Samassa kohdassa kielsi aika moni muukin nopea pari :) Mutta keinu oli reipas!

Kolmannella radalla Thelmalla tuli ilmeisesti arviointivirhe ennen rengasta ja ponnistus epäonnistui, jolloin Thelmis kolahti aika pahasti keinuun. Mietin hetken että mitähän tapahtui, mutta sitten näin Thelman kiitävän kovaa vauhtia eteenpäin. Ei siis sattunut koiraan sen pahemmin. A:ta ennen oleva valssi on myöhässä ja aika pitkää kaarrosta on muurinkin jälkeen. Taas keinu onnistui hyvin, mahtavaa että se on saatu kuntoon! Tuloksena siis toinen nollavoitto, enään yksi niin kakkosluokka kutsuu ;)


Thelma on rento kisakaveri. En tiedä olenko jo kirjoittanut siitä ennen, kirjoitan kuitenkin uudelleen. Se on rauhallinen, katselee kun muut on radalla muttei sen kummemmin reagoi siihen. Makupalat kiinnostaa, pallo ei niinkään. En sitä ollenkaan sytyttele ennen lähtöä vaan annan olla rauhassa. Ennen radalle menoa sanon "mennäänkö, mennäänkö", se siinä. Radan jälkeen pallo kyllä kelpaa ja neiti on aivan liekeissä. Hauska tyyppi. Almaa on aina saanut sytytellä ennen starttia, tää on siis ihan uutta mulle!

Eilen kotiuduttiin Oulusta ja suunnattiin suoraan Jonna Väyrysen treeneihin. Paljon kääntöä ja vääntöä, mitä ei olla aikoihin juuri harjoiteltu. Tuntui että Thelma oli tosi hidas, ei kuulemma muista näyttänyt siltä. Kivoja vinkkejä ja treenattavaa saatiin yllin kyllin!

Tulevina viikkoina on paljon kaikenlaista tekemistä. Tänään, huomenna ja ylihuomenna suoritetaan Joelin kanssa autokoulun kakkosvaihe. Lauantaina ja sunnuntaina startataan omissa kisoissa neljän startin verran ja ollaan töissä muut startit. 18.8 muutetaan loput kamat Ouluun ja 19. päivä on Torniossa kaksi starttia. 20.päivä vedän viimeiset treenit ennen seuran vaihdosta ja 25.päivä muutetaan Joelin kamat Kokkolaan ja 26.päivä kotiudutaan Ouluun. 27.8 alkaakin jo koulu. Tuntuu että kuukausi on jo lopussa, vaikka se vasta alkoi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti