Oulu-viikonloppu takana. Rentouttavaa oleilua ihanien ihmisten kanssa.
Thelman patissa ei ole tapahtunut muutosta parempaan, ehkä se on nyt vähän kasvanut ja ärtyneemmän näköinen. Huomenna pitää ottaa yhteyttä eläinlääkäriin, saa nyt nähdä mitä sen kanssa tekisi.
Tällä viikolla aloitin terveystiedon sivuaine-opinnot, tavoitteena aineenopettajan kelpoisuus. Jännä nähdä haukkasinko liian ison palan, sivuaine kun olisi tarkoitus tehdä vasta kolmantena opiskeluvuotena.
Thelma kerjää ruokaa ja mäiskii tassulla koneen näppäimistöä. Täytynee totella.
Kahdeksan vuotta sitten, 16.9.2005 maailmaan syntyi täydellinen trikkicavalier. Se oli iso pentu, emonsa ainokainen, joka ilmoitti syntymisestään vasta syntymäpäivänään. Se oli kuullut, että eräs tyttö kaipasi ikiomaa koiraa. Se ajatteli, että täytyyhän jonkun olla tytön vierellä hänen kasvaessaan. Alakoulusta yliopistoon on pitkä matka, kuinka sellaisen voisi taittaa ilman parasta ystävää?
Paljon onnea Alma, rakkauteni, ihmetähteni
Eilen mietin sitä, kuinka suuren osan elämästäni Alma on ollut olemassa. Alma syntyi 16.9.2005. Silloin olin kuudennella luokalla, juuri vaihtanut uuteen kouluun. Kävin katsomassa Almaa kahden viikon ikäisestä lähtien päivittäin, riesaksi asti. Minä vinttasin pyörällä kelissä kuin kelissä katsomaan pikkuista. Samaan aikaan Joel heilasti ensimmäistä tyttöystäväänsä matkan varrella sijaitsevalla leikkikentällä. Minä pyöräilin ohi, vilkuttelin ja ajattelin, että eivätpä tiedä millainen onni minulla on. Minä olen menossa katsomaan omaa koiranpentuani.
Kahdeksaan vuoteen mahtuu paljon. Tuntuu että erityisen paljon siihen mahtuu juuri teini-iässä. Silloin tapahtuu suuria muutoksia ja kamppailua erinäisten asioiden kanssa. Monet asiat ovat luonnollisesti muuttuneet, mutta Alma on aina kulkenut mukanani. Olen ollut aina erityisen ylpeä siitä, miten olen Almasta pitänyt huolta. Vaikka äiti ja iskä olivat varmoja, että koiranhoito jäisi heille, niin ei käynyt. Ihmiset kyselivät viime vuonna paljon, että jääkö Alma Kemiin asumaan kun muutan Ouluun. Annoin kielteisiä vastauksia toisensa perään. 16.9.2005 sitouduin aika pitkään diiliin, enkä aio tinkiä siitä diilistä kuin pakon edessä. Ymmärrän monien ajattelevan, että vanhemman puoleisen, agilitystä eläköityneen ja ikänsä omakotitalossa asuneen koiran on parempi jäädä niille sijoilleen, mutta onnekseni olen voinut todeta Alman sopeutuneen uusiin oloihin moitteetta.
Alman agilitystä on puhuttu niin paljon että tyydyn vain toteamaan kuinka paljon sen kanssa tekeminen on opettanut. Erityisesti positiivisten asioiden näkeminen on varmasti kehittynyt juuri agilityn parissa. Pettymysten kestäminen ja häviäminen. Jännittäminen. Voittaminen. Asioita jotka ovat auttaneet kaikilla elämän osa-alueilla. Aivan huippua.
Arki on alkanut ja blogi hiljentynyt. Hiljaista ei elämä kuitenkaan ole ollut.
24.8 kisailtiin Oulussa Kati Walan tuomaroimilla rasoilla. Tuloksina hylky ja 5.
Ensimmäisellä radalla positiivista oli alun onnistuminen, hyvä a:n kontakti, reipas keinu, nopeat kepit ja hyvä loppu. Negatiivista oli myöhässä ja väärässä kohdassa tehdyt valssit, puomilta karkaaminen ja a:lle karkaaminen.
Toisella radalla kokonaisuus oli parempi kuin edellisellä radalla. Negatiivista oli alussa liian pitkään jatkunut oma "kädessä pitäminen" josta seurasi kielto, kaarroksia siellä täällä epätarkasta ohjauksesta johtuen ja puomin alastulokontakti. Näitä lukuunottamatta meno näytti jopa kivalta.
Katsomossa oli energiaa, kun kolme viidesta super-thollista oli paikalla. Oli ilo nähdä kakaroita!
Veea, Thelma, Aia ja Utu
28.8 suunnattiin Rovaniemelle Alman hampaanpoistoon. Poisto ei sujunut aivan ongelmitta ja pelkäsin kovasti Alman parantumisen puolesta, mutta onneksi se oli jo seuraavana päivänä todella reipas. Toipuminen on sujunut erinomaisesti eikä kipuilua ole esiintynyt oikeastaan ollenkaan. Eläinlääkäri Ulla Eskelinen kuunteli myös Alman sydämen ja kehui sitä varsin hyväksi, pientä ylimääräistä kuului mutta sanoi ettei nukutuksesta kannattanut olla huolissaan. Niin hyviä uutisia.
Potilas tukijoukkoineen leikkausiltana
Torstaina 29.8 Alma jätettiin Kemi-kotiin toipumaan pariksi päiväksi, sillä illalla saimme seuraksemme Thelman pennun, Aia-Majavan. Aivan ihana pentulainen on sopeutunut porukkaan hyvin ja ottanut kaiken irti siihen ihastuneista ihmisistä ja koirakavereista.
Lauantaina 7.9. kisailtiin Torniossa kolmen startin verran, tuloksena HYL, 12.20 ja HYL.
Rauno Virta tuomaroi kisat. Kauhukseni ekalla radalla oli kaksi a:ta. Heti alussa meni oma sijoittuminen ja rytmitys pieleen,toiselta a:lta lähdettiin ennen vapautuskäskyä ja oma ohjaus vei putken sijaan kepeille. Loppu rata oli mainio. Huippua oli, että Thelma kääntyi ekan a:n jälkeisen hypyn jälkeen niin hyvin eikä karannut putkeen, vaikka lopulta karkasikin toiselle a:lle. Kokeilin lähettää Thelman muurin jälkeiselle putkelle kauempaa, mikä onnistui aivan ok.
Toisella radalla kankeita, huonoja valsseja heti alkuun ja muurin jälkeen, ja putki-putki-kohdassa ajattelin niiden olevan samassa linjassa ja oletin Thelman menevän putkeen. Eipä mennyt. Loppusuoralla etäisyys kasvoi liian suureksi, josta toinen kielto. Pimeään putkeen meno oli superi. Hassu rata.
Viimeinen rata oli ehjin. Keltaisen putken jälkeen varmistin hyppyä ja olinkin sitten myöhässä. Thelma oli taas väärällä a:lla.. Rähmä. Karkasi a:n kontaktilta, epävarma puomin alastulo. Muuten rata oli agilityn näköistä, alku ja loppu oli kivoja.
Eilen saatettiin Missiona keinu-projekti loppuun tältä kesältä, tai ainakin videot on nyt videoitu. Eteenpäin mentiin parissa kuukaudessa ja ehkä keinu etenee vielä tulevaisuudessakin. Eilen pimeä pääsi yllättämään, missä kesä on?
Thelma ei juokse keinun päähän asti, mutta minä olen tyytyväinen. Seuramme vanha keinu on aika raskas, joten kevyemmällä keinulla suoritus on varmasti vielä nopeampi. Hieno Temmis!
Huomasin elokuun alussa Thelman tassussa patin. Ajattelin sen olevan jonkun hyönteisen aiheuttama ja laitoin siihen siteen jottei Thelma nuolisi sitä. Side on ollut jalassa silloin tällöin ja välillä Thelma on nuollut pattia. Sunnuntaina patti tuntui jotenkin isommalta ja tänä aamuna soitinkin eläinlääkärille. Pääsimme Simoon näyttämään tassua ja Thelma sai antibiootit ja kortisonikuurin kahdeksi viikoksi. Lääkäri ei osannut sanoa, mikä patti on: joko tulehdus tai kasvain. Päätin etten panikoi vielä, mutta kauhistuttaa silti.
Hurja päivä, johon on mahtunut kaikenlaista. Omat kouluasiatkin ovat saamassa mielenkiintoisen sysäyksen kohti uutta, katsotaan mihin tässä joudutaan. Ollaan edelleen Kemissä, meidän viikonloppu on venähtänyt ja pahasti.
.JPG)
