Timantit on ikuisia

Lainaan omaa eilistä Facebook-päivitystäni:

Kahdeksan vuotta sitten, 16.9.2005 maailmaan syntyi täydellinen trikkicavalier. Se oli iso pentu, emonsa ainokainen, joka ilmoitti syntymisestään vasta syntymäpäivänään. Se oli kuullut, että eräs tyttö kaipasi ikiomaa koiraa. Se ajatteli, että täytyyhän jonkun olla tytön vierellä hänen kasvaessaan. Alakoulusta yliopistoon on pitkä matka, kuinka sellaisen voisi taittaa ilman parasta ystävää?


Paljon onnea Alma, rakkauteni, ihmetähteni 

Eilen mietin sitä, kuinka suuren osan elämästäni Alma on ollut olemassa. Alma syntyi 16.9.2005. Silloin olin kuudennella luokalla, juuri vaihtanut uuteen kouluun. Kävin katsomassa Almaa kahden viikon ikäisestä lähtien päivittäin, riesaksi asti. Minä vinttasin pyörällä kelissä kuin kelissä katsomaan pikkuista. Samaan aikaan Joel heilasti ensimmäistä tyttöystäväänsä matkan varrella sijaitsevalla leikkikentällä. Minä pyöräilin ohi, vilkuttelin ja ajattelin, että eivätpä tiedä millainen onni minulla on. Minä olen menossa katsomaan omaa koiranpentuani. 

Kahdeksaan vuoteen mahtuu paljon. Tuntuu että erityisen paljon siihen mahtuu juuri teini-iässä. Silloin tapahtuu suuria muutoksia ja kamppailua erinäisten asioiden kanssa. Monet asiat ovat luonnollisesti muuttuneet, mutta Alma on aina kulkenut mukanani. Olen ollut aina erityisen ylpeä siitä, miten olen Almasta pitänyt huolta. Vaikka äiti ja iskä olivat varmoja, että koiranhoito jäisi heille, niin ei käynyt. Ihmiset kyselivät viime vuonna paljon, että jääkö Alma Kemiin asumaan kun muutan Ouluun. Annoin kielteisiä vastauksia toisensa perään. 16.9.2005 sitouduin aika pitkään diiliin, enkä aio tinkiä siitä diilistä kuin pakon edessä. Ymmärrän monien ajattelevan, että vanhemman puoleisen, agilitystä eläköityneen ja ikänsä omakotitalossa asuneen koiran on parempi jäädä niille sijoilleen, mutta onnekseni olen voinut todeta Alman sopeutuneen uusiin oloihin moitteetta.

Alman agilitystä on puhuttu niin paljon että tyydyn vain toteamaan kuinka paljon sen kanssa tekeminen on opettanut. Erityisesti positiivisten asioiden näkeminen on varmasti kehittynyt juuri agilityn parissa. Pettymysten kestäminen ja häviäminen. Jännittäminen. Voittaminen. Asioita jotka ovat auttaneet kaikilla elämän osa-alueilla. Aivan huippua.

Vain yksi voi olla ensimmäinen