torstai 9. helmikuuta 2012

Epiksiä ja koulutusta

Alkuvuosi on hurahtanut tosi nopeasti! Ensiksi olin viikon Helsingissä serkun polttareiden vuoksi ja sen jälkeen olenkin sitten vain maannut sängyn pohjalla sairastamassa. Nyt alkaa kuitenkin helpottamaan eli pian päästään jo normaaliin lenkkeily- ja aksailurytmiin !

Mutta ei pieni kuume ja hengenahdistus pitänyt meitä täysin poissa hallilta ! Hallilla oli tammikuun lopussa epikset, ja siellä käytiin juoksemassa. Kolmen radan sijaan otettiin vain yksi startti, koska kuten videolta näkyy, ei oikein tuo oma kunto ollut paras mahdollinen. Hallilta palattiin takaisin sohvalle ja siinä vietettiinkin  sitten taas seuraava viikko :)



Viime viikolla sain vahvempia särkylääkkeitä ja antibioottikuurin poskiontelotulehdukseen ja onneksi sain itseni johonkin kuntoon ennen viikonloppua. Perjantaina hain lentokentältä Jenna Caloanderin, joka tuli kouluttamaan seuramme jäseniä viikonlopuksi ja yöpyi meillä ensimmäisen yön.

Lauantaina aamusta oli meidän ryhmä ja oli kyllä niiiin mahtavat treenit että ! Jo heti ensimmäinen este oli mahtava, kun en olisi voinut uskoa että koiran saa niin kaukaa työnnettyä esteelle. Voi se oli hienoa ! Toinen uusi juttu oli.. leijeröinti? Sitä ollaan periaatteessa vähän treenattu, mutta nyt sitä vahvisteltiin. Putken jälkeen Thelmis otti hyvin ensimmäisen hypyn, mutta saatiin nähdä hurjasti vaivaa että se lopulta otti myös tuon jälkimmäisen. Rataa ei kertaakaan otettu kokonaisuudessaan, mikä oli ainakin meidän kohdalla paljon parempi. Ei tarvinnut lähteä sähläämään vaan voitiin rauhassa opetella uutta pätkissä.

Olen yöllä nämä videot koonnut, ja ainakin tämä lauantai on vähän huono nyt kun katsoo tuorein silmin :D Pätkät jää aikalailla kesken ja ne on väärässä järjestyksessä.. No joo, mutta siellä me mennään ;)



Sunnuntaina saatiin juosta vähän enemmän ja olin ihan kuollut ! Tuntuu vähän hassulta sanoa, että on vasta näin monen vuoden jälkeen tajunnut, miten välistävedot kannattaa tehdä, mutta näin se vain on! Olen aina ajatellut, että on pakko tehdä ns. puolivalssi, kun muutenhan koira ei tule välistä vaan kiidättää seuraavalle esteelle. Ratkaisu ongelmaan on VETOKÄSI ! Täytyy siis vain ohjata ;)

Kamerasta loppui akku tuon viimeisen pätkän jälkeen, eli täytyi nyt laittaa vähän kehnompi versio mun lempparikohdasta ! Aivan huikee tuo putken jälkeinen elämä, tätä me aletaan treenaan !



Mitä me opittiin?

- Työntö
- Keilaus
- Vetokäsi
- Putkijarrutus
- Leijeröinti

Ja hurjasti kaikkea muuta, kuten radanlukutaitoa ja oikeiden linjojen tajuamista :)

Tuo putkijarrutusasia myös huvittaa. Videoilta, jotka nyt jäivät vain omalle koneelle, näkee, kuinka ennen putkea vain käännyn vähän PUTKEA päin ja sanon "TÄSSÄ". Ja koira lenkittäälenkittäälenkittää (opin myös tällaisen sanan). Sen sijaan täytyy kääntyä ihan koiraa päin nopeasti ja käskyttää, jolloin koira kääntyy niiiin hienosti ja pienesti. Vautsi vau.

Viikonloppu oli aivan mahtava. Jenna oli huippu, ja meidän lisäksi muutkin jäsenet pitivät koulutuksesta. Meillä on Thelmiksen kanssa nyt paljon mitä opetella, maltan tuskin odottaa että päästään kahdestaan hiomaan kiemuroita hallille !

1 kommentti:

  1. Joo mulle kävi kävi kans vähän samalla lailla puol vuotta sitte sain koiran kanssa kuumeen ja oltiin poissa radoilta vähän aikaa ku mul oli sitte tosi sitkee kuume vaik meniki kiralla ohi aika nopeestii.

    VastaaPoista