maanantai 2. huhtikuuta 2012

Köhkähkröööh!

Blogin päivittäminen on viivästynyt, koska olen ajatellut laittaa videoita treeneistä, joita edellisen postauksen kuvat edelsivät. No kuitenkin videot ovat edelleen kamerassa ja siellä saavat vielä hetken pysytellä, laitan ne tänne myöhemmin. Mitään erikoista niissä ei ollut, treenattiin ihan perus esteeltä esteelle etenemistä, Thelmis kun tekee aikalailla kieltoja kun se juoksee ohi esteiden. Pöytä oli myös syynissä, ei mennyt kovin hyvin. Okseria ja pitkää treenattiin oikean pituisina, ne meni tosi hyvin.

Mutta nyt on taas treenailut treenattu vähäksi aikaa. Kennelyskä löysi meidänkin koloomme ja Thelma on yskinyt jo kuuden päivän ajan. Reppana. Se on niin säälittävä kun se yskii ja köhisee. Pienikin innostuminen saa aikaan yskänpuuskan ja yöt ovat pahoja. Ainakaan vielä merkkejä parantumisesta ei ole, toivotaan että menisi jo pian ohi. Alma on yskäissyt ihan jokusen kerran, ehkä kuusi kertaa Thelman sairastamisen aikana. Ei kuitenkaan mitään puuskia. Toivottavasti Alma välttyy pahemmalta yskältä ja päästäisiin joskus taas agilityn pariin.. Ärsyttävää kun on taukoa tauon perään, tulee mieleen aivan Alman polvien kanssa taistelu. No ehkä tilanteet eivät ole verrattavissa :) Itselläni olisi vaan kauhea hinku treenata, keinu on vielä edelleen raakile kun suunnittelemani tehotreeniaika on mennyt juoksuillessa ja yskiessä. Rimatkin ovat edelleen olleet 20-25cm, joten pitäisi päästä treenaamaan hyppyjä myös ihan oikeassa kisakorkeudessa. Apua, 40cm.. Medihypyt näyttää niin vaikeilta !

Alma on päässyt kesäkarvaan ! Kuviakin on, mutta ne on siellä kamerassa :) Leikkasin turkin itse ja siltä se vähän näyttääkin, mutta Alma on tyytyväinen. Tuntuu että se oikeasti nauttii kevyemmästä olosta ja juokseekin nopeammin. Tai se näyttää ainakin siltä, Thelma edelleen saa sen kiinni ;) Mutta on tuo lyhyt turkki helppo, ei tarvitse vähän väliä olla harjan ja saksien kanssa turkkia selvittämässä ja Almankin kanssa pysyy välit hyvänä, hehheh.

Meillä on siis liikut kiinni, kun ei koiria saa rasittaa. Itselläni ei kuitenkaan ole tekemisestä pulaa, sillä kolme pääsykoekirjaa odottaa lukijaansa ja yksi essee kirjoittajaansa. Olen jo paneutunut VAKAVA-kokeen aineistoon ja selaillut suomen kielen kokeen kirjoja jonkin verran. Onneksi VAKAVA:ssa aiheet ovat hyvin pitkälle psykologiaa, jota olen lukiossa paljon opiskellut. Suomen kielen kirjatkaan eivät vaikuta kovin pahoilta. 8.5 on ensimmäinen koitos ja seuraava 21.5. Sen jälkeen jäädään odottamaan tuleeko kutsua jatkoon. Voi kun tulisi..

Niin joo, minusta tulee ylioppilas, se on nyt varmistunut! Äidinkieli lähti paria pistettä vaille L:nä lautakuntaan ja englanti niin ikään paria pistettä vaille B:nä. Kyllä ne E ja A:kin kelpaisivat, mutta toivoa on myös paremmasta. Olennaista kuitenkin on,  että läpi meni! 2.6 on siis juhlat ja mekkokin on hankittuna. Niin hienoa, hmm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti